Sisäkuva Oodi-kirjastosta. Interior of Oodi library.

Kirjastoissa tarvitaan kielten ja kulttuurien osaajia

(in English below)

Suomessa on yhä enemmän perheitä, jotka ovat monikielisiä. Suomessa on yhä enemmän lapsia, jotka kasvavat monikielisessä ympäristössä.

Yli 400 000 Suomessa asuvaa ihmistä puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Suurimmat kieliryhmät ovat venäjä, viro, arabia, englanti ja somali.

Tilastokeskuksen tilastoissa puhutaan vieraskielisen väestön määrästä, joka on kasvanut voimakkaasti. Vielä 2000-luvun alussa vieraskielisiä asui Suomessa reilut satatuhatta, nyt määrä on yli kolminkertainen.

Olen miettinyt kirjastojen mahdollisuuksia palvella monikielisiä ja vieraskielisiä yhteisöjä. Asia nousi ajankohtaiseksi viime marraskuussa, kun valmistelin keskustelua teemasta suomalais-ruotsalaisen kulttuurikeskus Hanasaaren kulttuuripolitiikan päivään.

Kirjastojen työntekijöistä vain noin prosentti puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Tämä hätkähdyttävän pieni luku tuli esiin kirjastoalan järjestöjen tekemässä kyselytutkimuksessa.

Miksi kirjastoissa on töissä niin vähän vieraskielisiä? Pitääkö olla huolissaan kirjastojen kyvystä palvella monikielisiä yhteisöjä?

Oma mututuntumani on, että kovin on vaikeaa työllistyä kirjastoon, jos ei hallitse täydellisesti suomen kieltä.

Eräs kirjastoalan oppilaitos järjesti joitakin vuosia sitten muuntokoulutuksen korkeakoulutetuille maahanmuuttajille. Muuntokoulutuksen piti pätevöittää kirjastoalan työtehtäviin. Heistä hyvin harva loppujen lopuksi työllistyi kirjastoon.

Kulttuuriala ja myös kirjastoala näkee itsensä mielellään moninaisena ja kaikille avoimena. Alan työntekijöitä yhdistävät tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ihanteet.

Niin kauan kuin työntekijöiden edustama maailma on hyvin kaukana yhteiskunnassa vallitsevasta väestörakenteesta, emme voi puhua moninaisuuden toteutumisesta.

On tärkeää, että eri ammateissa toimii erilaisia ihmisiä. Lukuisat tutkimukset kertovat, että eri-ikäisistä, eri sukupuolta olevista, erilaisista taustoista koostuvien ihmisten tiimit pääsevät usein parhaaseen lopputulokseen ja niiden kyky ongelmanratkaisuun on huomattavasti parempi kuin keskenään samanlaisten ryhmien.

Asiaan on herätty. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi juuri Kulttuuripolitiikka, maahanmuuttajat ja kulttuurisen moninaisuuden edistäminen -työryhmän loppuraportin. Sen mukaan ”väestön moninaistuminen on otettava — huomioon kaikessa taide- ja kulttuuripoliittisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa.”

Raportti esittää myös haasteen: ”taide- ja kulttuuriorganisaatioiden pitää tunnistaa syrjivät rakenteet ja rekrytointikäytännöt ja tunnustaa niiden eriasteinen olemassaolo omassa toiminnassaan.”

Käytännössä tämä tarkoittaa, että taide- ja kulttuurilaitoksiin, myös kirjastoihin, pitää palkata kaiken tasoisiin tehtäviin lisää monikielisiä ihmisiä ja lisää maahanmuuttajia.

Mitkä ovat kirjastoalan ”syrjivät rakenteet ja rekrytointikäytännöt”? En tiedä, mutta veikkaan, että yksi liittyy koviin kielivaatimuksiin.

Kirjasto on paljon muutakin kuin kirjat. Se on palvelu, joka tarjoaa sivistystä ja osaamista kaikille yhteisössä. Hyvän kirjastotyöntekijän edellytys ei voi olla täydellinen kielitaito.

Libraries are in need of language and culture experts

Finland is home to an increasing number of multilingual families. Finland also has an increasing number of children who are growing up in a multilingual environment.

More than 400,000 people living in Finland speak a language other than Finnish, Swedish or Sami as their native language. The largest language groups are Russian, Estonian, Arabic, English and Somali.

The statistics of Statistics Finland show the number of foreign-language speakers, which has grown strongly. At the beginning of the 2000s, a little more than one hundred thousand foreign-language speakers lived in Finland; the number has now more than tripled.

Lately, I have been thinking about our libraries’ ability to serve multilingual and foreign-language communities. The issue became topical last November when I was preparing a discussion on the topic for Swedish-Finnish Cultural Centre Hanaholmen’s Cultural Politics Dialogue Day.

Only about one per cent of all library staff speak a language other than Finnish or Swedish as their native language. This strikingly low figure came up in a survey carried out by library organisations.

Why are there so few foreign-language speakers working in libraries? Should we be concerned about our libraries’ ability to serve multilingual communities?

My personal feeling is that it is very difficult to get a job in a library if your command of Finnish is anything short of perfect.

Some years ago, a library institute organised conversion training for highly-educated immigrants. The conversion training was supposed to qualify the immigrants for work in libraries. In the end, very few of them were employed in a library.

The culture sector, much like the included library sector, likes to view itself as a diverse sector that is open to all. Employees in the sector share ideals of equality and non-discrimination.

However, as long as the world represented by these employees is a far cry from the demographic structure of our society, we cannot say that we have achieved diversity.

It is important that there are different kinds of people operating in different professions. Numerous studies show that teams of people of varying ages, genders and backgrounds often achieve the best results and have a much better problem-solving ability than uniform groups.

Decision-makers have become aware of this issue. The Ministry of Education and Culture recently published the final report of the working group on Cultural Policy, Immigrants and Promotion of Cultural Diversity. It states that “the diverse demographic structures must be reflected in all artistic and cultural-politic planning and decision-making”.

The report also poses a challenge: ”Artistic and cultural organisations must identify discriminatory structures and recruitment practices and recognise their varying degrees of existence in their own activities.”

In practice, this means that artistic and cultural institutions, including libraries, must employ more multilingual people and more immigrants for jobs at all levels.

What are the “discriminatory structures and recruitment practices” in the library sector? I do not know, but I am guessing one of them has to do with stringent language requirements.

The library is much more than just books. It is a service that provides education and knowledge for everyone in the community. Flawless language skills must not be a prerequisite for working in a library.

Kirjoittaja / Author

Rauha Maarno
Kirjoittaja on Suomen Kirjastoseuran toiminnanjohtaja.

The author is the Executive Director at Finnish Library Association.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s